Muropolku

PP2 Suomen Mestaruus kisojen säännöt 2016

 1.   Kisaan osallistumisoikeus on kaikilla määräaikaan ilmoittautuneilla. (kuitenkin SM- tittelin voi saada vain Suomen kansalainen, (ulkomailla asuvakin), myös osallistuvilta muilta kansalaisilta edellytetään riittävää Suomen kielen osaamista). Ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset voivat myös osallistua, kisoissa noudatetaan Suomen aikaa. Palkintojen toimittaminen ulkomaille katsotaan tapauskohtaisesti. (Tulee ehkä liikaa kustannuksia)

2.   Kilpailu pelataan Propilkki 2 uusimmalla versiolla, joka on nyt v1.1 (lataus). Kilpailun ajankohta ja ilmoittautumisaika ilmoitetaan tässä samassa viestiketjussa. Pelipäivä on pääsääntöisesti Sunnuntai, (ensimmäisellä kierroksella myös joku toinen esim. la)

3.    Kaikki tiedottaminen tapahtuu kalassa.net foorumilla, jos foorumi kaatuun niin varafoorumina toimii SM-liigassakin ollut Holssin foorumi. Myös TKN sivuille tulee tarvittaessa infoa.

4.    Ilmoittautuminen tapahtuu YV:llä (yksityisviestit -heikille-, tai hauen leualle), jossa pelaaja ilmoittaa pelissä käyttämänsä nickinsä, oikean nimensä ja kansalaisuuden, ellei ole Suomen. (älkää lähettäkö Mikolle ilmoittautumisia, koska niitä ei toimiteta eteenpäin, eikä hyväksytä mukaan) (Tämä muutos on tullut siksi että sillä pyritään estämään mahdolliset väärinkäytökset). Avausviestiin tulee pelaajat näkyviin niin pian kuin ehdimme kirjata, (näkyvät ilmoittautumisjärjestyksessä, ei lohkojaoteltuina). Kisaan osallistuneiden tiedot säilytetään ja arkistoidaan pelintekijöiden ja kisajärjestäjän taholta tulosdokumentteina. Jos hosteja ei saada riittävästi, niin osallistujat valitaan ilmoittautumis järjestyksessä

5.    Kun ilmoittautuminen on päättynyt ja virallisessa tiedotus-threadissa ilmoitetaan alkulohko, jossa pelaaja on mainittuna, pelaajan on mahdollisimman nopeasti lähettävä alkulohkon hostille YV, jossa kertoo oman nickinsä ja oikean nimensä. Tiimi-tunnuksia ei käytetä mestaruuskisoissa. YV:n lähettämisen jälkeen pelaaja saa vastineeksi viestin, jossa kerrotaan pelin IP-osoite ja salasana. IP-osoite voi muuttua vielä ennen peliä. Tästä tiedotetaan erikseen joko YV:nä tai pikaisissa tapauksissa tiedotus-threadissa. Salasanaa ei julkaista julkisesti, eikä sitä saa missään tapauksessa kertoa kenellekään muulle.

6.    Mahdolliset peruuntumiset tai aikataulumuutokset (viivästymiset yms.) kerrotaan tässä tiedotus-threadissa heti kun niistä tiedetään. Tekniikka ei aina pelaa ja perheessä olevat lapset, sairastumiset yms. voivat vaikeuttaa kilpailun järjestämistä. Hosti ilmoittaa, jos ajankohta pelille muuttuu. Hostit voivat myös keskenään sopia, jos jollekin toiselle kyseinen isännöintivuoro sopii paremmin, (tämä vain silloin kun hosti ei pelaa)

7.    Kisaan osallistumiseen vaadittavat tiedot pyritään toimittamaan viimeistään 60 min ennen kisan alkua. Host-kone avataan 30 min ennen kisan alkua, jolloin peliin tulee liittyä. Myös varasijoilla olevien tulee liittyä, koska peliin valitaan mukaan varasijoilla olevat viimeisen 2 min aikana ennen starttia. Host-kone avataan klo. 19.30 ellei toisin ilmoiteta. Kisat alkavat aina 20.00 (ellei toisin ilmoiteta). Kisassa pelataan 4 järveä, kisojen keston ollessa 2x 15min ja 2x 30min. Kisojen välissä pidetään lyhyt tauko (n. 5min). Tulokset julkistetaan heti kun ne on laskettu ja tämän jälkeen on 30 min protestiaika, (mahdollinen protesti toimitetaan hostille)Jos protesteja ei tule, tulokset ovat lopullisia (ellei host itse huomaa tehneensä suurta virhettä). Procyon Products päättää hostin lausunnon perusteella protestien hyväksymisestä ja hylkäämisestä. Päätöksestä ei voi valittaa

8.    Jos pelaajan yhteys syystä tai toisesta katkeaa pelin aikana, pelaaja voi liittyä peliin uudestaan. Kierroksella jo pelatusta/pelatuista mapeista saadut pisteet säilyvät. Ennen yhteyden katkeamista saadut kalat tulkitaan menetetyiksi. Kisoja ei uusita pelaajien yhteyden katkeamisten vuoksi. Jos host-kone menee nurin, niin kyseinen kisa pelataan uusiksi. Pelaajien tulee liittyä peliin takaisin mahdollisimman pian. Jos jotain muuta tapahtuu (kuten vaikka kone yksinkertaisesti hajoaa), siitä tiedotetaan mahdollisimman pian tiedotus-threadissa. Samalla ilmoitetaan myös se, miten toimitaan loppujen kisojen suhteen.

9.    Kisoista 3 on muotoa ”normaali” tai ”kaikki lajit”. Jokaisessa erässä pelataan yksi erikoiskisatyyppi, joista todennäköisimpiä ovat ”suurin kala”, ”kappalemäärä” ja ”vain ahven”. Myös muita kisatyyppejä saatetaan pelata. Jokaisella kierroksella on kaikilla pelaajilla samat järvet. Järvet ja kisatyypit kerrotaan 1 kierroksen osalta heti ilmoittautumisen päätyttyä. Seuraavien kierrosten vesistöt kerrotaan myös ennakkoon. Lyhyet kisat pyritään pelaamaan pienemmillä järvillä ja pitkät isommilla.

10.    Kisoista jaetaan pisteet seuraavalla tavalla:

    1 = 10 pst
    2 = 8 pst
    3 = 6 pst
    4 = 5 pst
    5 = 4 pst
    6 = 3 pst
    7 = 2 pst
    8 = 1 pst


    + Suurin kala = 1pst.
    Pistelaskusta huolehtii host, joka tallentaa tulokset play.log tiedostoon myöhempää tarkistusta varten, (Buddyn käyttäminen on myös mahdollista, ei pakollista. Jos hosti käyttää Buddya, niin lähettäisittekö minulle sen html tiedoston, linkitän sen kaikkien katsottavaksi, hosti voi myös itsse linkittää Buddyn tiedoston). Alkuerissä on mukana 10–20 pelaajaa/lohko + host . Esimmäisellä kierroksella voi myös hosti pelata, silloin lohkolla on mukana pelaamaton virallinen valvoja, ( Semifinaaleissa on mukana 16 pelaajaa + host (tämä tieto voi muuttua, riippuu ilmoittautuneiden lukumäärästä). Finaalissa pelaa 8-10 pelaajaa. Huom! Jos kisoihin tulee myös kierros/kierroksia jotka pelataan kiloissa, niistä ei tule pisteitä, jatkoon pääsee lohkon kokonaiskilomäärien mukaan. (esim. 8 eniten saanutta)

11.    Jokaisesta alkuerästä pääsee jatkoon 8 parasta pelaajaa, (1:seltä kierroksella ei ole tule varapaikkoja) + 2 varasijalle. Tasatilanteessa yksittäiset paremmat sijoitukset ratkaisevat. Täysin identtisen tapauksen kohdalla arpa ratkaisee. Välierät pelataan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana, (välieristä pääsee jatkoon 8 pelaajaa + 2 varapelaajaa). Tasapisteissa korkeammat sijoitukset ratkaisevat jatkoonpääsyn, (jos sen kierroksen mapit/pisteet on menneet tasan, katsotaan tilannette edelliseltä kierrokselta) Jos sekään ei riitä, host- heittää arvalla voittajan. Varasijoilta valitaan pelaajat siten, että korkeammat pisteet saanut ensin, mutta kuitenkin siten, että rinnakkaisen lohkon 9:s pääsee ennen mahdollisesti toisessa lohkossa korkeammat pisteet saanutta 10:neksi sijoittunutta.

12.    Finaali pelataan 8-10 parhaiten sijoittuneen kesken; (tämäkin riippuu ilmoittautuneiden määrästä, finaalissa pelaa vähintään 8 Suomen kansallisuuden omaavaa). Hostauksesta huolehtii kisojen järjestäjät. Finaalipelissä voi olla paikalla myös puolueettomia valvojia, jotka ei tietenkään pelaa.

13.    Kisojen aikana saa käyttää chattia normaaliin tapaan maltillisesti, mutta häiriköivät tapaukset saavat häädön kisasta ja heidän suoritus hylätään. Oikein räikeissä tapauksissa voidaan myös foorumille antaa bannit, koska kisarauhaa tulee kunnioittaa. Nykyisessä versiossa pelaaja voi painaa F1, jolloin vain YV:nä lähetetyt viestit tulevat perille. Mikäli toisen YV-rauhaa häiritään, host tulee antamaan varoituksen. Varoituksen jälkeen häiriökäytöksen jatkaminen johtaa hylkäykseen

14.    Palkinnoista kerrotaan threadin avausviestissä ja päivitetään tarpeen mukaan, jos uusia sponsoreita ilmoittautuu mukaan.

15.    Pelaajien/lohko, vesistöjen ja hostien arvonnassa käytetään Excelin satunnaisluku funktiota.. Kyseisellä tavalla saattaa tulla ns. kovienpelaajienkin mappeja, vesistöissä ei taas voi tulla ns. tuurimappeja. Jos pelaaja haluaa vaihtaa toiseen lohkoon siitä mihin on arvottu, vaihtoon pitää olla erittäin pätevät syyt, (syyksi ei riitä että "en minä tuossa pärjää")

Hostaus

1.    Hosteiksi haluavat voivat ilmoittaa samassa ilmoituksessa hostaus- halukkuuden, jos kuitenkin haluat vaan hostiksi niin erillinen ilmoituskin käy, siinä ei tarvitse kertoa oikeaa nimeään. Hostit arvotaan jokaiseen lohkoon + 1 varahostia. (Ensimmäisellä kierroksella hostin pelatessa on myös virallinen valvoja, joka ei saa pelata)

2.    Hostit ei saa käyttää /results toimintoa (väliaikatuloksia), /lures all (lisäpilkit pitää olla päällä), myös ennätys hostaus sallittua.

Pieniä muutoksia voi vielä tulla, niistä tiedotetaan ennen kisojen alkua.

Kireitä kaikille osallistuville :
-heikki-, hauen leuka, Mikko -Procyon- ja Janne -Procyon-

Hae

Sponsorit

Propilkki.net sivustoa sponsoroi

  • -DX-
  • *Memmu*
  • AtomiX
  • Havi jr
  • Juku6.1
  • Matikka Koira
  • Procyon Products
  • Sarina
  • SatumiX
  • Sohvi täti



VCNT - Visitorcounter

Tänään 16

Eilen 90

Tällä viikolla 325

Tässä kuussa 2054

Yhteensä 85994

Currently are 2 guests and no members online

Kubik-Rubik Joomla! Extensions

Käyttäjä valikko

Kirjaudu